lauantai 15. marraskuuta 2014

Viimeinen päivä Tanskassa ja matka kotiin alkoi



Viimeinen, muttei vähäisin päivä alkoi koululla tavalliseen tapaan. Jokaisena aamuna keräännyimme joukkoon ja tervehdimme eri tavoin; tänään oli vuorossa tervehtiminen possujen tapaan röhkimällä ja sanomalla nöfnöf. Tervehtimisen jälkeen jakaannuimme neljään ryhmään, samoihin missä edellispäivänä olimme ja aloimme listaamaan hyviä ja huonoja puolia Peer educationista omin sanoin ja annoimme mielipiteen. Mielestämme Peer educationin toteuttaminen onnistuu paremmin oman ikäisille, koska silloin on mahdollisuus oppia asioita mistä et vielä välttämättä tiennyt. 12-vuotiaille ja siitä nuoremmille englannin opettaminen ei ollut vaikeaa, koska sanavarastomme ja kokemuksemme on paljon laajemmat kuin heillä. 

Oli aika hyvästellä ensimmäinen ryhmä, kun team Italia lähti matkaamaan kohti juna-asemaa, jo aamulla yhdeksän aikoihin. Hyvästejen jälkeen vuorossa oli tauko, jolloin menimme viettämään sitä muiden oppilaiden kanssa käytäville jossa eri-ikäiset tulivat tervehtimään ja lähtivät omille teilleen. Jokaisena päivänä oli tarkoitus, että olisimme toteuttaneet välitauot muiden oppilaiden kanssa, mutta tämä päivä oli ainoa jolloin ehdimme tehdä sen. 

Tauon jälkeen katsoimme animaatiovideon siitä, miten ihmiset käyttäytyvät luontoa kohtaan ja mitä voi tapahtua jatkossa. Ryhmissä pohdimme, miltä meistä tuntuu ja miten voisimme tehdä muutoksia. Saimme paljon hyviä ideoita aikaan, ja uskomme että asian pohtiminen jatkuu myös muissa projektimaissa. 

Myöhemmin oli vuorossa "quiz" jossa jokainen maa oli valmistellut viisi kysymystä vaihtoehtoineen maasta, ja maahamme liittyvistä asioista. Harmiksemme me suomalaiset hävisimme kilpailun, mutta puolustaudumme sillä, että edes kaikkiin meidän kysymyksiin kukaan ei vastannut oikein. 

Vuorossa oli lounas jonka jälkeen hyvästelimme projektiin osallistuneet maat ja omat isäntämme ja emäntämme. Saimme maasta paljon uusia ystäviä ja meillä oli todella hauskaa yhdessä. Matka jatkui taksilla kohti Aarhusin lentokenttää, josta lensimme vain kaksikymmentäminuuttia kestävän lennon Göteborgiin jossa vietimme hieman aikaa. Yllätyimme positiivisesti lentokentästä, sillä se oli hyvin hieno ja kodikas. Ei edes tuntunut lentokentältä. Göteborgista lensimme Helsingin kautta Vaasaan, jossa taksi odotti meitä matkaamaan Pietarsaareen. Laukkumme saapuivat perille ja pääsimme kaikki ehjin nahoin kotiin puolen yön aikoihin. Reissumme oli hyvin onnistunut ja matkaseuralaiset olivat parhaita mahdollisia. :)

- Jenna, Markus, Vivi ja Sofia

1 kommentti :

  1. Hei kaikki mtkalaiset. Kiva kun olette taas kotona ja matka meni hyvin. Luin kaikki bloginne kirjoitukset ja kiitos hienoista kuvista.

    VastaaPoista