sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Opiskelijat opettajineen vihdoinkin koulussamme!

Seitsemän maan opiskelijat ja opettajat aloittavat tänä maanantaina 18.1.2016 projektimme Pietarsaaren kokoontumisen. Päivä alkoi tervetulotilaisuudella, jossa esittelimme lyhyesti Pietarsaarta, kuulimme Marian ja Egorin upeaa soitantaa ja esittäydyimme.

Ensimmäinen työtehtävä oli keskustella Home-elokuvan herättämistä ajatuksista kansainvälisissä ryhmissä. Koululounaan jälkeen opiskelijat katselivat etukäteen valmistelemiaan videoita, joissa käsiteltiin oman kaupungin kestävää kehitystä estäviä tekijöitä. Viikon aikana he pääsevät kehittelemään niihin ratkaisuja. Iltapäivällä vietettiin monia riemukkaita hetkiä luistellen ja jääkiekkoillen. 

Illan nuoret viettivät koululla pelejä pelaillen, musiikkia kuunnellen ja jutellen. Ilta oli kuulemma oikein mukava ja onnistunut! 

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti